Kello on hieman yli kahdeksan lauantaiaamuna. Viiteen eri suuntaan lähteneet junat ovat juuri tyhjentäneet Tampereen rautatieaseman laiturit ihmisistä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Seuraavat junat lähtevät tunnin kuluttua. Joku kävelee viimeisellä laiturilla ja ottaa kuvia kuudennella raiteella olevista vetureista. Räplään itsekin kameraa hetken ja nappasen pari kuvaa kolmen sr2-veturin nipusta. Joku huikkaseen keskimmäiseltä laiturilta että se tulee kolmosraiteelle. Niin mikä se? Odottelemme kaikki ilmeisesti samaa junaa, Haapamäen museoveturiyhdistyksen syysretken lättähattua eli Dm7 -junaa. Tarkemmin sanottuna kokoonpano on Dm7 4185 + EFiab 11599 + Dm7 4209.

Kello lähestyy puolta yhdeksää ja etelän suunnasta näkyy jo kolme himmeää valoa, sieltä se saapuu. Ilmeisesti vielä aikataulusta edellä. Matkaan lähtijöitä saapuu pikkuhiljaa laiturille. Kömmin junaan etsimään itselleni sopivaa paikkaa. Otan kulkusuuntaan nähden vasemmalla olevan ikkunapaikan läheltä junan päätä. Näin näen hyvin junasta ohi kiitävän Ylöjärven sekä muutaman muun paikan, sekä pääsen helposti junan peräpäähän katselemaan taakse jäävää rataa. Kulkusuunnan vaihduttua on myös ohjaamokin lähellä.

Kello on yli yhdeksän ja matkaa alkaa, kolistelemme läpi tuttujen maisemien, Tammerkoski, Amuri, Pispala, Lielahti, Ylöjärvi, Lakiala, Karhejärvi, Sisättö, Vahojärvi jne.. Reilun tunnin matkanteon jälkeen saavumme parkanoon. Hetki jalottelua parkanon asemalla. Kamerat käyvät, lättähattu monen kameran kennolle ja filmille. Tästä jatkamme matkaa kohti Kihniötä. Vaihtaessamme pois Tampere-Seinäjoki oikoradalta ero on melkoinen. Sähköistys puuttuu, nopeusrajoitus on 30km/h ja kiskot ovat töyssyiset ja hieman pusikkoituneet. Edessä on siis leppoista köröttelyä ja paljon.

 Saavumme kello 11 Linnankylän vanhalle asemalla. Linnakylässä on tarkoitus järjestää Kihniöläisille yleisöajelua välillä Linnankylä-Kihniö. Pirteät ja mukavat Linnankyläläiset tarjoilevat kunnostamallaan asemalla hernekeittoa, makkaraa ja kahvia ynnä muuta pientä. Paikalle on saapunut myös museobussi, 60-luvun Scania Vabis. Kihniöläisillä on syytäkin hymyyn, henkilöliikenne täällä loppui 80-luvun alussa, eikä muitakaan junia täällä ole sen jälkeen paljoa näkynyt. Ensimmäinen yleisöajelu alkaa lähes heti. Passaan yleisöajelun ja suuntaan kohti soppatykkiä. Syön reilun annoksen rokkaa ja nautin munkkikahveet aseman sisätiloissa. Ravintotankkauksen jälkeen lähden päivän toiselle yleisöajelulle kohti kihniötä. Hyppään ensimmäisten joukossa junaan. Sovitan itseni ohjaamoon hyvälle istumapaikalle. Kuvaan matkan etenemistä videolle puhelimella, ensimmäistä kertaa mietin tosissani oikean videokameran ostamista.

Käytyämme Kihniön asemalla palaamme vielä hetkeksi Linnankylän asemalle. Osa vielä syö ja kuvaa junaa. Kellon olessa yli yhden heilutamme Kihniöläisille ja jatkamme matkaamme kohti Parkanoa ja Niinisaloa. Matka on pitkä ja nopeus 30km/h. Hermot olisivat menneet jo aikoja sitten jos kyseessä olisi ollut uusi Pendolino tai IC2-juna. Lättähatulla ja erikoisemmalla rataosuudella hiljainen vauhti ei kyllästytä. Parkano-Niinisalo välin tasoristeyksen tuntuvat olevankin vaarallisia, onneksi autoliikennettä ei ole paljoa. Ihmiset ovat tottuneet että radalla ei oikeastaan liiku junia ja ajavat suoraan hidastamatta ja katsomatta tasoristeyksistä läpi. Junan kuljettajan on siis soitettava reilusti torvea ja hidastettava vauhtia tasoristeyksiin. Vaikka autoilijan olisi varottava ja väistettävä. Muutama lukkojarrutus ja hämmästynyt ilme näkyy tasoristeyksissä. Mahtanut olla yllätys kun yhtäkkiä metsästä ilmestyykin juna eteen.

Pysähdymme matkalla kuvaamaan junaa. Retkiläiset ryhmittyvät suureksi kaareksi junan etupäähän ja räpsivät kuvia. Näen erään kiipeävän tukkikasan päälle ja seuraan perässä. "Onko valmista?" "Takaisin junaan" -huutojen jälkeen jatkamme matkaa kohti niinisaloa.

Saavumme Niinisalon varuskunnan raiteille noin puoli neljän aikaan. Vastassa on melkein koko Niinisalon kylä. Junan pysähdyttyä ihmiset ryntäävät ihmettelemään lättähattua. Muutama kuva ja sotilaskotiin. Eräs vanha mies kertoo mielenkiintoisia tarinoita niinisalosta. Hän oli ollut täällä armeijassa 1950-luvun alussa jolloin niinisalossa oli vielä sodan nähneitä hevosia. Kun huusi kovaan ääneen "HUOMIO! TULTA!", hevosen paskasivat alleen. Sotkun munkkikahvien voimalla jaksaa taas loppupäivän reissata. Useiden valokuvien jälkeen kipuamme takaisin junaan, nyt on kotimatkan vuoro. Aurinkokin alkoi paistamaan ensimmäistä kertaa päivän aikana.

 Pysähdymme ennen Parkanoa kahdesti kuvaamaan junaa. Molemmilla kerroilla porukka ryhmittyy nätisti kaareen ottamaan syysauringon valaisemasta lättähatusta kuvia. Mietin montako tuhattakuvaa lättähatusta otetaan päivän aikana. Itsellä kameran kuva laskuri näyttää tässä vaiheessa reissua reilua 400.

Parkanon asemalla kuvaaminen jatkuu. Pysähdymme odottamaan ouluun menevää Ic-junaa. Junan ollessa myöhässä taukomme pitkittyy. Aurinko laskee nopeasti, viimeiset kuvat vähäisellä valolla. Odottamamme junan saapuessa aurinko on jo melkein kokonaan laskenut. Niukalla valolla saan kuvattua IC-junan ja lättähatun kohtaamisen. Pilli soi ja junaan. Kotimatka jatkuu.

Hieman Vahojärven liikennepaikan jälkeen tapahtuu odottamaton pysähdys. Syynä on epäilty laakerin ylikuumentuminen. Vikaa ei kuitenkaan ollut ja pääsemme jatkamaan matkaa turvallisin mielin. Aikataulun mukaan meidän pitäisi päästää takaa tuleva Pendolino ohi Ylöjärvellä. Parkanon viivytyksien takia päästämme nopeamman ohi Lakialassa. Pendo viuhahtaa ohi, valo vaihtuu vihreäksi ja matka pakkolliselta liikenteelliseltä pysähdykseltä voi jatkua. Pimeydestä huolimatta tuttuja maisemia alkaa viliseen ohi.

 Saavumme Tampereelle hieman yli yhdeksän. Nyt vielä viimeiset kuvat, sitten syömään ja nauttiin virvokkeita..